Vietettiin Tuomaksen kanssa talvilomaa Luvialla. Mikä lie karma näissä talvilomissa onkin, kun viime vuonna sattui Dion ja Vinhan tappeluhässäkkä, jonka johdosta sain pienehkön reiän käteeni ja sen vuoksi sitten peruuntuivat kaikki muut omat suunnitelmani. Ei alkoholia, ei saunomista, ei ratsastuksia.

Tänäkin vuonna sitten peruuntui jälleen talviloman aloitusviikonlopulle sovittu ratsastusreissu, lisäksi lomariemua hieman varjosti se ajatus, että Vinhan pitäisi olla meidän kanssa Luvialla. :( Onneksi siellä oli viikonlopun ajan isän kanssa Jepsu, joka onnistui kyllä taas olemuksellaan piristämään vaikeampiakin hetkiä. Vaikeahan sitä on olla synkeä, kun heti minut nähdessään tuo korvaotus hyppää häntä heiluen syliin ja tulee kylkeen kiinni. Ja seuraa joka paikkaan. Ja on koko ajan siinä. Ja heiluttaa koko ajan häntää. Ja tahtoo olla mahdollisimman lähellä.

Isän ja Jepsun lähdettyä Tampereelle jäi jotenkin vähän tyhjä fiilis. Todella outoa olla vain yhden koiran kanssa, on vähän sellainen olo, kuin jotakin puuttuisi. Vähän jopa liian helppoa, sanoisin. 

Päätettiin sitten tehdä autolla vähän pidempi reissu Dion kanssa. Pakattiin mukaan eväät ja kaakaota termarissa. Ensin suunnattiin Yyterin koirarannalle, jossa ei aiemmin oltu käytykään. Liikkeellä oli jonkin verran muitakin ihmisiä koirineen, mutta ei onneksi mitenkään hirveän paljon. Tilaa siis riitti ja päästiin pitämään Dioo ihan vapaanakin.

Helmikuuksi maisemat olivat aivan kesäiset. Aurinko paistoi ja sai sään näyttämään lämpimämmältä kuin olikaan, kylmä viima kuitenkin varmisti, etteivät talvivaatteet ihan turhaan olleet päällä. 

Dio ainakin näytti nauttivan, otti muutamia hepuleita, kävi kahlailemassa vedessä, kiipeili hiekkaharjuille ja tietenkin tutki mielenkiintoisia hajuja. Pääasiassa se tosin kulki meidän perässä sinne, minne mekin. Tuomas käveli ja minä keskityin kuvaamaan ja pysähtelin vähän väliä: "Hei, pysähdy siihen, oota, mä otan kuvan, tästä tulee hieno!".

Käveltyämme rannalla jonkin aikaa ja kuvattuani tarpeeksi palasimme autolle, jossa hörppäsimme kaakaota ja sitten matka jatkui vielä Porin metsään, joka oli meille myös entuudestaan tuntematon paikka. Meillä oli pieniä vaikeuksia ensin löytää koko metsää tai oikeastaan oikeita polkuja, kun sinne ohjasivat vain koirankuvakyltit ja nekin olivat aika harvassa. 

Päädyttiin kuitenkin 3 km:n pituiselle koirapolulle. Mentiin mm. minulle reitin varrelta tutun tallin takaa, mutta kaikista hauskin juttu tällä reitillä oli Lemmikkien kuntoiluvihko, jonne sai merkitä päivämäärän, lemmikin nimen ja paikkakunnan. Osa oli merkinnyt omistajankin nimen, mutta Tuomas kirjasi vain Dio, Helsinki. :D Tässä kohtaa iski myös pieni, mutta konkreettinen muistutus siitä, ettei Vinhaa enää ole. Muuten sekin olisi varmasti ollut mukana.

Loppulenkistä Dio rupesi jo vähän väsymään. Se ei enää kulkenut yhtä innokkaasti, eikä esimerkiksi jaksanut tasapainoilla puunrungon päällä. Olihan sille varmasti tullut liikettä enemmän kuin meille, kun se pääsi rannalla juoksemaan irrallaan ja myös juoksenteli siellä. Itselläkin kieltämättä alkoi jo vähän jaloissa painaa - rantahiekassa kävely oli ollut yllättävän raskasta.